Tarinani - takahuoneista takaisin valoon

 

Minulla oli tapana soittaa teini-iässä kitaraa ikkunan edessä, josta näin heijastuksena itseni. Haaveissani olin Tavastian lavalla. 

Todellisuudessa elettiin 2000-luvun taitetta Peräseinäjoen Kihniänkylällä, ja olin vain unelmia täynnä oleva teini-ikäinen. Teini, joka oli päättänyt, että musiikki tulee olemaan ammattini jossain kohtaa. Poltin salaa savukkeita pellon laidalla, ja mietin, että todellinen elämä odottaa tuolla jossain.

Perustimme ensimmäiset yhtyeet lukiossa, ja kävimme katsomassa paljon keikkoja Seinäjoella. Antaumuksellinen omistautuminen omalle asialle palkittiin, kun tutustuin harjavaltalaiseen bändiin nimeltä Lapko. Lapko oli vielä alkuvaiheessa suomalaisella musiikkikartalla, mutta heillä oli ympärillään pienimuotoista hypeä.

Ystävyytemme syveni vuosien mittaan, ja jossain vaiheessa päädyin yhtyeen paitamyyjäksi. Kiersin Lapkon kanssa viisi vuotta putkeen ympäri Suomea, ja ajoimme pakettiautolla Helsingistä Ouluun ja Vaasasta Joensuuhun. Kiertueet kestivät kerrallaan useita kuukausia, ja parhaimmillaan nukuin yhden syksyn aikana yli 50 yötä hotelleissa.

Lapkon kautta päädyin sattumien kautta Don Johnson Big Bandiin, jotka kutsuivat minut ensin yhteiselle laivareissulle, ja sitä kautta minusta tuli DJBB:n paitamyyjä. Minusta tuntui, että olin saavuttanut teini-iän unelmani. Kiersin säännöllisesti yhtyeiden kanssa, pääsin näkemään takahuoneita, nukkumaan hotelleissa. Juhlin ympäri Suomea tuttujen ja tuntemattomien kanssa, ja nautin elämästä. 

Mutta vuosien aikana tapahtui myös jotain pääni sisällä. Bändielämä on äärimmäisen kuluttavaa, jos sitä toteuttaa helpoimmalla tarjolla olevalla tavalla; jatkuvalla juhlimisella. Opin lopulta vihaamaan kaikkea mikä liittyi musiikkiin tai kiertämiseen. Olin kuluttanut itseni loppuun pakettiauton takapenkillä. 

Hankin koulutuksen, ammatin ja uran aikuisiässä, kun olin viettänyt tarpeeksi kauan aikaa baarien tiskillä ja takahuoneissa. En edes koskenut kitaraan muutamaan vuoteen, tai pitänyt juurikaan yhteyttä vanhoihin bändikavereihin. Halusin elämääni uuden suunnan.

Tarvitsin henkisesti jotain voimaa. Olin polttanut vuosia kynttilääni molemmista päistä. Yhtä äkkiä löysin itseni tilanteesta, jossa olin kieltänyt itseltäni kaikki vanhat tavat ja keinot hankkia sisältöä elämään. 

Lopetin säännöllisen alkoholin kulutuksen viisi vuotta sitten koronan ensimmäisen aallon yhteydessä. Olin etsinyt itseäni jo pidemmän aikaa, ja sitten kohtalo puuttui peliin:

Pandemia pysäytti maailman, ja jouduin lomautetuksi. Mietin, että tässä se sitten on; 

Minulla oli lupa juhlia vaikka joka päivä. Minulla ei ollut velvollisuuksia, ei sääntöjä, ei vastuuta. Olin ansiosidonnaisella, eikä kukaan osannut kertoa, että milloin palaisin takaisin työelämään.

Toinen vaihtoehto olisi käyttää ajan järkevästi, ja tehdä niitä asioita, joihin minulla ei ole ollut aikaisemmin aikaa. Käydä lenkillä, pelata enemmän pelikonsoleita, lukemaan kirjoja ja kehittämään itseäni erilaisilla kursseilla.

Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Vedin rajan entisen ja uuden elämän väliin, ja päätin opetella uuden tavan toteuttamaan itseäni.

Vaihdoin kaiken urheiluun. Tarvitsin jonku asian, johon suunnata kaiken sen energian, jonka olin aiemmin käyttänyt takahuoneissa notkumiseen. Ja valintani osui urheiluun. Aloin harrastaa erilaisia asioita, joista mainittakoon jalkapallo ja fudisjoukkueeni, jonka kanssa aloitan tänä keväänä kolmannen harrastetason sarjan.

Hiihto tuli mukaan joitain vuosia sitten. Olen harjoitellut jo useamman vuoden päämäärätietoisesti kestävyyslajeja, ja asettanut itselleni tavoitteita. Tavoitteisiin pääseminen on vaatinut jatkuvaa kehonhuoltoa.

Mainitsin aiemmin uupumukseni, josta olen kärsinyt reilun vuoden. Hankin siihen apua vuodenvaihteessa tiibetiläisten äänimaljojen kautta, ja olen löytänyt uusia metodeja rauhoittaa kehoani ja mieltä. Seuraavaksi olen opiskelemassa meditointia, ja itsensä kohtaamista. 

Äänimaljojen maailma ja tiibetiläinen elämänfilosofia ovat opettaneet uusia keinoja hallita paremmin omaa mietä ja kehoa, ja kunnioittamaan elämää sellaisena kuin se näyttäytyy.

Tähän ei liity suurempaa hengellistä heräämistä, mutta tavallaan tämä kaikki on irtiotto normaalista länsimaalaisesta elämästä. Tämä on herätys siihen, että ihmisen tulee onnellinen siitä mitä on, eikä siitä mitä voisi olla.

Tässä vaiheessa olen pyörinyt DJBB:n matkassa noin 13 vuotta enemmän tai vähemmän, ja yhteistyömme jatkuu edelleen. Kesällä 2022 sain pitkään odottamani yhteydenoton yhtyeeltä, kun nämä etsivät ostajaa tekstiilipainolaitteille. Pienen pohtimisen jälkeen hyväksyin tarjouksen ja ehdot, ja sain laitteet omistukseeni. Mietin laitteiden ympärille liiketoimintaideaa, ja perustin tekstiilialan yrityksen Konje Production. Nyt olen laajentanut liiketoimintaa myös sointukylpyihin ja äänimaljarentoutuksiin.

Haluan edustaa erilaista tapaa yhdistää tiibetiläiset elämänopit, äänimaljarentoutukset, tavoitteellinen urheilu ja musiikkimaailmassa toimiminen. Ensi viikon aikana julkaisen uusia Don Johnson Big Band tuotteita, ja toteutan ensimmäiset sointukylvyt Helsingin Pihlajamäessä. Haluan olla vain rohkeasti oma itseni miettimättä liikaa asioita.

Perustin toiminimen syvimmän ahdistuksen keskellä, ja antanut sen elää omaa elämää. Tietenkin sen taustalla on liiketoiminta, jonka tehtävä on kääntää menot tuloiksi ja tuloksen plussan puolelle. Mutta en ota tätä liian tosissaan. Toteutan vain itseäni, ja elän edelleen sitä teini-iän unelmaa, joka alkoi pienestä maalaistalon huoneesta ja heijastuksesta ikkunassa.

Pitäkää huolta, ja kunnioittakaa unelmianne.